Etukäteen selvittelin, että miten saadaan parhaiten proge (jonka avulla paras astutusaika määritetään) maanantaina ja tulos samaan päivän aikana. Opaskoirakoululta löytyi tähän mahdollisuus, vieläpä kohtuulliseeen hintaan. Näyte tosin otettiin aamulla omalla eläinlääkäriasemalla, jonka sitten vein Vantaalle. Lasten kanssa poikettiin Ikeaan sen jälkeen odottamaan progearvoa. Kivasti ehdin sitten valita ostoksia kärryyn, kun soitto tuli. Arvo oli jo 12! Eli ovulaatio tapahtunut jo, ja astutus tulisi hoitaa hyvin pian. Ongelma toki että Tsekkein oltiin saapumassa vasta lähes 2vrk myöhemmin, lippujen vaihtamien ja koiran koneeseen varmistumisen ehtiminen oli epävarmaa ja reissukaveri Hansku Kokkolassa. Ostokset jäi siihen kun ensin Hansku hälytettiin painamaan raskaalla kaasujalalla Etelään ja seuraavaksi soitin Finskille lippujen siirrosta. Seuraavaksi koitin tavoittaa uroksen omistajaa Sasaa kertoakseni tilanteen. He olivat matkalla Hollannista MM-kisoista takaisin kotiin eikä viestit tavoittaneet. Liput saatiin vaihdettua maanantain iltakoneeseen ja Hanskukin ehtisi mukaa. Mutta uroksesta ei ollut tietoa missä menee...
Kuva Heli Metsla Kyllä meille taitaa pentuja tulla <3 Sen verran on Rouva pönäköitynyt, että jotain siellä masussa luuraa. Meidän 'oma eläinlääkäri' on lomalla tämän kuukauden, enkä sitten halunnut muualle mennä, niin ei pidetty kiirettä ultraan. Ajattelin että loppu viikosta ultraisin jos ei selviä merkkejä ilmaantuisi, mutta onneksi masu on nyt sitten 4vkon kohdalla jo sen verran tukeva, että ei taideta mennä. Harkitaan taas röntgeniä sitten yli 50vrk jos maha on pienen oloinen tai jos ei jännitykseltä pysty odottamaan syntymää. Nyt vaan pitäisi koitta keksiä kovasti tekemistä itselle, ettei ehtisi miettimään ja jännittämään niin paljoa. Melkein 5 viikkoa kuitenkin vielä odotettavaa. Koska edelliset kaksi veikkausta pentujen syntymäpäivästä on osunut kohdalleen, veikataan että nämä syntyvät perjantaina 24.8. Edelliset syntyivät kyllä vähän aiemmin, mutta ehkä nämä pysyvät tuohon asti masussa. Savu on voinut hyvin, ja olinkin viikko sitten aika pessimistinen sen suh
Kommentit
Lähetä kommentti